2019-02-26 TEM:n virkamiespuheenvuoro työmarkkinoista julki

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee tulevan vaalikauden työ- ja elinkeinopolitiikan lähtökohtia käsittelevän virkamiespuheenvuoron Puheenvuorossa avataan tulevan vaalikauden työllisyyden ja elinkeinopolitiikan kehitysnäkymiä ja keskustellaan keskeisistä työmarkkinoiden kysymyksistä sekä niihin liittyvistä ratkaisuehdotuksista.

Tilaisuuden avaa kansliapäällikkö Jari Gustafsson. Työmarkkinanäkemyksen esittelee osastopäällikkö Antti Neimala. Tilaisuuteen osallistuvat myös ministeriön keskeiset työ- ja elinkeinopolitiikan asiantuntijat. Tilaisuudessa on varattu aikaa median kysymyksiin ja haastatteluihin.

Työmarkkinanäkemys on ensimmäinen osa työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesnäkemystä. Maaliskuussa julkaistaan energia- ja ilmastopolitiikkaosuus. Myöhemmin julkaistaan myös ministeriön kokonaisnäkemys tulevan hallituskauden näkymiin. Siinä nostetaan esiin edellä mainittujen lisäksi myös muun muassa tuottavuuteen ja innovaatiopolitiikkaan liittyvät kysymykset.

SUORA LINKKI